Rakas blogi,

 

mä oon aina mieltänyt itseni itsevarmaksi, myös mitä tulee suhtautumisestani omaan kehooni. Oikea itsevarmuus on tullut kuitenkin näkyväksi vasta lihottuani 67 kiloisesta 80 kiloiseksi.

 

Olen testauttanut kilpirauhasarvot, jotka eivät näytä viitteitä epätavalliseen toimintaan. Juon kaljaa tänä kesänä samaan tahtiin kuin muinakin kesinä, jolloin kaikki tuntui kulkevan kropasta sujuvasti läpi. Noh, ei kulje enää!

 

Aloitin mielenterveyslääkkeet noin vuosi sitten, jona aikana olen kerryttänyt ylimääräiset kiloni. Liittyneekö siihen. Kuitenkin lääkäri sanoi, että jos olen onnellisempi lääkkeiden ansiosta niin haittaako pieni painonnousu.

 

Mulla on mahdollisuus lähteä vaihtaa lääkitystä sellaiseen, joka ei kerrytä pelastusrengasta. Tarkoituksella olen kuitenkin halunnut tutustua tähän uuteen kroppaani ja se onkin vastoin odotuksia tuonut mulle paljon iloa!
 

Suoraan sanottuna aikaisemmissa mitoissa olen tuntenut itseni lihanpalaksi, koska tiesin kroppani olevan odotusten mukainen monien silmissä. Arkailin kulkea edes viemään roskia ilman rintaliivejä, vaikka silloin rintani olisivat olleet monta kuppikokoa olemattomammat verrattuna tähän hetkeen. Mulla oli myös kova paine näyttää hyvältä, vaikka samaan aikaan arkailin katseita. Ei uskoisi mun somesisällön perusteella, eihän? 🙂

 

“Minttu on niin itsevarma ja rohkea” on saanut aivan uuden merkityksen. Nyt kävelen ylpeänä kadulla G/H-kokoiset kaksoset heiluen vailla tukea (joskus laitan jopa valkoisen paidan, toisena päivänä tumma ja peittävä toimii paremmin). En juurikaan pitele vatsaa enää sisässä (tämä senkin takia että lauluopettajani kehotti vapauttamaan vatsan jotta pallea laskeutuu -> laulaminen helpottuu). Kaverien kanssa mökillä annan mahani roikkua shortsien ulkopuolella aamukahvia keittäessä. Ja menen alasti uimaan laiturilta välittämättä veneilijöistä (ei ihan täysin, vain jos ovat tarpeeksi kaukana 😃).

 

Mutta näistä käytännön seikoista huolimatta tärkein jonka olen huomannut, on se että olen enemmän sinut itseni kanssa. Onnellisempi. Vapaampi. Tuntuu ettei minulla ole enää varaa vertailla itseäni muihin koska olen tippunut määrätyn painoindeksin ulkopuolelle eikä kehoni ole “intagramkelpoinen” enää. Ja se on ihan V*TUN VAPAUTTAVAA!

 

Vihdoin tuntuu että olen minä. Eikä kukaan ole samanlainen. Kenenkään kroppa ei ole enää samanlainen kun mun, siinä kun on niin perkeleesti kumpuja ja odottamattomia kuoppia ja risteneviä teitä että maailman kolmas ilmestyshän se olisi.

 

Mielessäni en vaadi enää miehiä pitämään ulkonäöstäni, joka mahdollistaa syvemmän ja todellisemman yhteyden muodostamisen uusien ihmisten kanssa, sukupuolesta riippumatta. Nyt kauneus minussa on todella sisällä, joka kumpuaa sitten valollaan ulos. Se todellinen kauneus.

 

Ainut miinus on että maha tulee tielle kun teen liikkuvuusharjoituksia ja sidon kengännauhoja. Noh, tarralenkkarit käyttöön ja vatsa sisään tehdessä harjoituksia! 😃

 

Dear blog,

I've always thought of myself as confident, also when it comes to my attitude towards my body. However, the real confidence has only become apparent since I gained weight from 67 kilos to 80 kilos.

I've had my thyroid levels tested, which show no indication of unusual activity. I'm drinking beer this summer at the same pace as in previous summers, when everything seemed to flow smoothly through my body. Well, not anymore!

I started taking mental health medication about a year ago, during which time I've put on the extra pounds. Whether it was related to. However, the doctor said if I'm happier thanks to the meds then I wouldn't mind a little weight gain.

I have the option of going to change my medication to one that doesn't accumulate a life ring. However, I have deliberately wanted to get to know this new body of mine and contrary to my expectations, it has brought me a lot of joy!

Frankly, in previous measurements I have felt like a piece of meat because I knew my body was living up to expectations in the eyes of many. I was scared to even go out to take out the trash without a bra, even though then my breasts would have been many cup sizes smaller than they are now. I was also under a lot of pressure to look good, even though at the same time I was shying away from the stares. You wouldn't think it from my somescape, would you? 🙂

"Minttu is so confident and brave" has taken on a whole new meaning. Now I proudly walk down the street with my G/H sized twins swinging unsupported (sometimes I even wear a white shirt, other days dark and opaque works better). I hardly ever hold my belly in anymore (this is also because my singing teacher advised me to release my belly so that my diaphragm descends -> singing becomes easier). With friends at the cottage, I let my belly hang out of my shorts while making morning coffee. And I go skinny dipping off the dock ignoring the boaters (not quite, only if they're far enough away 😃).

But despite these practicalities, the most important thing I've noticed is that I'm more at ease with myself. Happier. Free. I feel like I can no longer afford to compare myself to others because I've fallen outside of a certain body mass index and my body isn't "intagrammable" anymore. And it's just so F*CKING FREEING!

I finally feel like I am me. And no one is the same. No one's body is the same as mine anymore, it's got so damn many humps and unexpected bumps and sloping roads in it.

In my mind, I no longer insist that men like the way my body looks, which allows for a deeper and more real connection with new people, regardless of gender. Now the beauty in me is truly within, which then bubbles out with light. That true beauty.

The only downside is that my stomach gets in the way when I'm doing mobility exercises and tying shoelaces. Well, sticky shoes on and belly in when doing exercises! 😃

 IMG_9666_VSCO.jpg

<3 kiroilevaminttu