Rakas blogi,

 

en saa unta. Heräsin mieheni kuorsaukseen niin monta kertaa että sisäinen virkeä Minttuni on ihan valmis ylös, ulos ja lenkille. Siirryin sohvalle, mutta ilmanlämpöpumpun tasainen kohinakaan ei saa enää aivojani lepotilaan. Inspiraatio iskee hassuimmalla hetkellä koskien niin blogin kirjoitusta kuin myös sitä miten laitan tukkani tänään. Mietin myös että jos täällä maassa asuisi jättiläisiä niin tehtäisiinkö niille omat tiet jossa kävellä, etteivät ne tallo meitä pienempiä olentoja?

 

Annoin sisäiselle aamuvirkulle periksi ja hain läppärin syliini. Heräsi ajatuksia unesta. Nimittäin maatessani ja unta pakonomaisesti jahdatessani herää ajatus että mistä lähtee niin kova paine saada unta? Mistä siitä minulle on kyse? Mikä siinä unettomuudessa on niin pelottavaa?

 

Mieheni kävi univalmennuksessa ja sai sieltä mielenkiintoiset ohjeet unen saamisen “harjoitteluun”. Hän on yövirkku, eli juuri päinvastainen kuin minä, osin koska hänelle on aina ollut haaste saada unta iltaisin. Lisäksi hän ei joudu koskaan heräämään muutakuin ihmisten aikaan ja työpäivät venyvät välillä myöhään iltaan.

Luin mielenkiinnolla hänen kotiin kiikuttamansa univalmennus-ohjeet, koska käsite univalmentaja on jo minulle täysin vieras.

Ohjeita lueskellessani huomasin, että niissä painotettiin suhtautumaan unettomuuteen lempeydellä. Opeteltiin olemaan pelkäämättä sitä, ettei uni tulekaan. Ja sitä kautta uni saa tulla itsekseen ja luonnollisesti. Emmehän voi olettaakaan että uni saavuttaisi stressaantuneen mielen ja kehon; sehän on levon tila.

 

Huomasin että meillähän on mieheni kanssa sama rautalanka väännössä unen kanssa, mutta vain eri muodossa. Oma unettomuuden, eli väsymyksen pelkoni alkoi kun sain lapsen. Tilanne oli uusi ja yhtäkkiä minun piti jaksaa hoitaa pieni ihminen samalla kun halusin pystyä pitämään huolta myös itsestäni. Vauvani nukkui kyllä hyvin, mutta huomaan vielä vuosienkin jälkeen että väsymyksen pelko on vahvasti läsnä ja ohjaa elämääni salakavalasti.

 

Mistä pelko kumpuaa?

 

• Pelkään menettäväni henkisen hyvinvointini. Etten jaksa olla läsnä tässä ainokaisessa elämässäni mikä on annettu. Mikä on hassu ajatus, koska tarkemmin tutkiskellessani historiaani, en ole osannut olla läsnä kovin hyvin virkeänäkään. Päinvastoin, virkeänä levottomuus ja ahdistus saavat minut kiinni joskus jopa helpommin, kun aivoni jaksavat pyörittää vanhoja rullia täydellä teholla.

• Pelkään etten jaksa tehdä ihan arkisia askareita. Meillä kotona piti aina olla tekemässä jotain ja kaiken piti olla täydellisesti. Jos menit päiväunille, piti tarkistaa mielessään tuhat kertaa ettei mitään ole jäänyt puolitiehen: kupit piti olla tahrattomia, imuroitu myös vaikeimmat nurkat ja murusia ei saanut olla pöydillä. Tähän päälle meillä oli parhaimmillaan viisi hevosta pihassa jotka piti hoitaa aamuin, päivin ja illoin. Tein tästä kaikesta itselleni ikuisen vaatimuslistan ja riittämättömyyden leiman. Mikä on hassua koska eihän pieni ihminen voi kaikkea jaksaa! Eikä hevostaloudessa yleensä olekaan tahratonta, eikä kuulukaan. Höpsö ajatus jo itsessään.

Nykyään uskallan antaa univelan tulla. Saatan esimerkiksi tehdä valinnan harrastaa seksiä nukkumaanmenon sijasta, vaikka se tarkoittaisi että yöuneni jäävät 5-6 tuntisiksi.

Yöllä mieheni kuorsaukseen herätessäni muistan hengittää syvään kun huomaan vihan nousevan; muistutan itselleni että ihminen selviää jopa 24 tuntia ilman unta ja vieläpä ihan menestyksekkäästi, sekä että vihani kumpuaa vain ja ainoastaan omasta pelostani jäädä ilman unta. Joka on vain pelko eli ajatus jonka olen joskus omaan päähäni rakentanut, ei sen todellisempaa. Ja mitä vähemmän otan kyseiseen ajatukseen kantaa, sitä nopeammin se saa jatkaa matkaansa ja sitä varmemmin levollisuus minussa vahvistuu.

 

Ja nyt on hyvä fiilis. Inspiraatio iski näin ennen viittä aamulla, ja kun hyödynsin sen, nyt olen taas luonut jotain uutta ja merkityksellistä. Ja se antaa minulle virtaa ja iloa elää päivä täysillä! :-)

 

- kiroilevaminttu