Rakas blogi,

 

tämä joulu eroaa täysin viime vuotisesta. Viime jouluna tunsin olevani kovin hukassa ja yksin. En oikein tuntenut kuuluvani mihinkään. Tänä jouluna minulla on kolme perhettä, joiden kanssa olen sopinut viettäväni aikaa joulun päivinä. Itseasiassa neljä, koska nyt tunnen rakentaneeni perheen ja turvallisen kodin puolisoni ja Jasperin kanssa.

On suunnitelmia ja kevyt aikataulutus, joista itse pidän henkilökohtaisesti: kun on jotain mitä odottaa. Se tuo mielenrauhaa ja merkityksellisyyttä, että minua tarvitaan ja odotetaan jossain.

 

Viime jouluna kävin kovalla kädellä läpi tunnetta siitä, että en ole tervetullut. Kyse ei ollut siitä, etteikö minulle olisi vaihtoehtoja ja ottajia ollut, vaan etten tuntenut ansaitsevani sitä.

Yhteenmuutto ja yhdessä elo mieheni kanssa on vahvistanut minussa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Samalla se on parantanut haavaani hylätyksi tulemisesta.

Aiemmin uskoin siihen, että kaikki elämässä on vain hyväksyttävä ja käytävä läpi ilman välineitä. Ihan vaan siinä paikallaan istuen ja hengitellen pitäisi pelastaa oma päänsisäinen maailma. Mutta ajan kanssa olen ymmärtänyt, että minä saan pyytää ja tarvittaessa myös vaatia sitä, mikä minulle tekee hyvää. Silloinkin kun kyse on muodoista.

 

Olemme täällä vapautuaksemme sisäisistä traumoistamme. Mutta miksi olemme juuri täällä maan päällä vapautuaksemme? Koska ympärillemme on annettu liuta apuvälineitä tehdäksemme vapautuksen työtä mahdollisimman tehokkaasti. Miksi siis emme ottaisi niitä käyttöön?

Eli tilanteesta missä olen, saan kiittää itseäni. Tänä jouluna saan kiittää itseäni pienistä ja isoista valinnoista, niin mielen sisäisistä kuin myöskin muodollisista, että olen päätynyt tähän tilanteeseen jossa annan itseni ottaa runsauden ja rakkauden vastaan.

Saan kiittää itseäni, että valitsen kyseenalaistaa ajatukseni siitä etten ole haluttu.

 

 

Mulla oli kova kapina aikaisemmin joulua kohtaan. Olen vasta vuoden sisään havahtunut siihen kuinka merkityksellinen joulu on mulle. Ja kuten usein merkityksellisten asioiden kohdalla - ajatus sen menettämisestä, tai että se ei toteutuisi odotuksien mukaan, on niin pelottava että olen itse tavannut mieluummin mitätöidä sen jo alkujaan. Ihan kuin ajatus parisuhteen tai uuden harrastuksen aloittamisenkin kanssa: “ei tää kuitenkaan onnistu”.

Kaikkein surullisin jouluni lienee kahden vuoden takainen, jolloin päätin jo etukäteen että korkki pysyy auki aina aatonaatosta tapaninpäivään. Ruokin yksinäisyyden tunteeni äärimmilleen tuona jouluna, joka johtikin suorastaan hengelliseen heräämiseen ja puolen vuoden absoluuttiseen ajanjaksoon. Vaikka tuon joulun surullisena muistankin, oli se pohja jolta on selkeästi ponkaistu kohti päivänvaloa.

 

Olen ilokseni huomannut että sisäinen jouluihmiseni on puhjennut kukkaansa. Olen antanut jouluiloni tulla esille ja nauttinut siitä täysillä. Keittiö on paras paikka ja ajatus joulun jälkeisestä ajasta saa sattua, koska sittenhän lempijuhlaani on taas vuoden odotus!

Piparia on tehty kolmen kilon edestä, koti on koristeltu jo marraskuussa ja yhtäkkiä “mä en osaa hankkia lahjoja”-Minttu onkin osannut antaa monelle ihmiselle iloa lahjojen muodossa jo ennen aattoa. Ja niihin lahjoihin on mennyt koko palkka, mitä en koskaan kuvitellut antavani tapahtua. Eikä se kyllä haittaa pätkääkään!

 

Joulu tuo mulle tänä vuonna iloa nimenomaan siksi, koska kaikki sen elementit ovat mun oma vilpitön valinta. Ei kenenkään muun sanelemaa.

Se vaati paljon kyseenalaistamista ja kapinaa vanhoja ajatusmalleja kohtaan (myös krapulaa ja yksinäisyyttä) että aloin tunnistamaan sen mitä mä haluan ja mikä tuo mulle iloa.

 

Hassua on se että tämän joulun elementit ovat aikalailla samat mitkä lapsuudessa, mutta nyt niiltä on lähtenyt vaatimus. Ne leijuvatkin vapaina tuoden iloa, mutta ne ovat myöskin täysin valmiina vaihtoon jos sille tulee tarvetta (ja jos joku joulu maistuukin paremmalta vaikkapa Espanjan lämmössä).

 

- kiroilevaminttu